TONI HERRANEN
nimi: Toni Herranen
syntymäaika: 18.11.2003
kotipaikka: Jyväskylä
seura: KR-Team Ry
ammatti: Kilpa-auto mekaanikko, Toyota Gazoo Racing
​
Flying Finn Academy:
2019 kartingvalmennus
2020 rallivalmennus
Toni aloitti kilpailu-uransa kartingin parissa vuonna 2013 ja siirtyi ralliin vuonna 2020. Jo kaudella 2018 Toni ajoi kaksi rallisprint-kilpailua sijoittuen molemmissa luokkansa neljänneksi.
​
Vasta 19-vuotias Toni on näyttänyt pystyvänsä ajamaan luokkansa kärkivauhtia erilaisissa olosuhteissa.
– “Vahvuudet ovat Tonilla tasaisuus ja rauhallisuus”, sanoo Flying Finn Academyn kunto- ja mentaalivalmentaja Tero Puustinen
Tonilla oli tarkoitus jo kaudella 2019 ajaa täysi kausi Rallin Suomen Juniorimestaruus-sarjassa, mutta talvella jääkiekossa sattunut paha rannevamma pilasi osallistumisen talvikauden kahteen ensimmäiseen osakilpailuun. Loppukaudella ajetut sijat 2, 5 ja 3 toivat jääliläiselle upeasti kuitenkin sarjan neljännen sijan.
​
Flying Finn Academy on autourheilun nuorisomaajoukkue, joka kuuluu osaksi autourheilun lajiliitto AKK:n nuorisotoimintaa, tavoitteenaan tukea lahjakkaita kuljettajia kokonaisvaltaisen valmennuksen keinoin kohti autourheilun ammattilaisuutta – www.flyingfinnacademy.fi.